Miksi me olemme hevosihmisiä...?

Tätä kysymystä on tullut aika monta kertaa mietittyä. Sitä, että miksi me olemme valmiita antamaan melkein mitä vain näiden suurien karvapallojen eteen. Miksi me rakastamme niitä niin paljon? Miksi me emme ole kuten muut ja vaikka shoppaile ja käy elokuvissa niin usein? No, siksi että me olemme kestävimpiä ihmisiä joita maan päältä löytyy. Me emme valita vaikka joudumme käymään tallilla niin sateella kuin pakkasella ja helteelläkin. Me jaksamme ja me viitsimme. Teemme kaikkemme sen eteen, että näillä hevosilla olisi hyvä olla. Olemme usein kylmissämme ja silti me jatkamme matkaa. Mutta koska hevoset antavat meille niin paljon, on meidän vastapalveluksena annettava niille jotakin. Ja kun tulee se aika... meidän on vain joskus päästettävä irti. Emme me voi pitää puolikuollutta hevosta karsinassa ja odottaa, että se kuihtuu pois. Silloin on ajateltava eläimen puolesta ja sanottava itselleen, sen mikä on pakollista. 

Hevoset on annettu meille lainaksi ja kun tulee aika, ne otetaan meiltä takaisin sinne mistä ne tulivat. Mutta mitä me tekisimme ilman hevosia? Lojuisimme jossain nurkassa ja miettisimme mitä huominen tuo mukanaan. Ei, meidän ei tarvitse ajatella tuollaista, onneksi. Kun mietin mitä hevoset ovat antaneet minulle. Se on pitkä tarina. Mutta onneksi teillä on aikaa kuunnella.

Ensimmäinen hevoseni, Prinsessa antoi minulle hyvin paljon niiden muutaman vuoden aikana jotka se oli luonani. Ensinnäkin silloin kun Prinsessasta tuli minun hevoseni, se oli pelokas ja syyrjään-vetäytyvä. Muistan hyvin sen kun menin pienenä ja pelokkaana Prinsessan karsinan luo ja minulla oli porkkana kädessä. Prinsessa tuli luokseni, otti porkkanan ja antoi minun silittää itseään. Ensimmäinen ratsastus Prinsessalla oli yhtä unelmaa. Sillä oli tasaiset askeleet ja leveä selkä jossa oli helppo istua. Joskus 7-8 vuotiaana kaaduin pyörällä pihassamme ja sain käsivarteeni suuren haavan. Me putsasimme sen ja laitoimme siihen siteen. Sen jälkeen pääsin Prinsessalla maastoon ja kipu katosi kuin taikaiskusta. Oma keijuni, Prinsessa♥ Prinsessa opetti minulle ratsastuksen salat ja kaiken mitä tarvitsi. Toki sitten tuli se päivä kun Prinsessan tehtävät täällä maan päällä oli täytetty. Prinsessa lähti pienten varsojensa kanssa hevosten taivaaseen. Nyt Prinsessaa ei enää ole, mutta minulla on jotain jonka voin jakaa teidän kanssanne, muistot♥



Prinsessa♥

Toinen hevoseni, Fiona. Sekin on antanut minulle hyvin hyvin paljon. Kun aloin käydä tunneilla ja opin mitä tarkoittaa taivutus, pohkeenväistö, avotaivutus yms. Oli Fionalla minulle niin paljon annettavaa, että emme ole vielä kaikkea edes kokeneet. Fiona on yksi turvallisimmista ratsuista, joilla olen mennyt. Ja jos minulla ei muuten ole ystäviä, niin tiedän ainakin sen, että Fionaan voin luottaa ja sille voin kertoa kaikki salaisuuteni. Fiona ei arvostele minua, eikä se opi vihaamaan minua niin kauan kuin vain pidän siitä huolta.

Vain me kaksi, onnellisina♥



Tämän teksitin kautta te varmastimme ymmärrätte vastauksen otsikkoon: Siksi, koska me rakastamme hevosia!